keskiviikko 25. helmikuuta 2009

ainiin ja vielä tämä


lisää ruokajuttuja

thinspiraatioo :-)









ylläoleva kuva on ollut mun suosikkithinspiskuva aina






tiistai 24. helmikuuta 2009

Tänään ahdistuin kun kierrellessäni ideaparkia poikaystäväni kanssa, tämä halusi mennä syömään RAXIIN ja minulle ei jäänyt kahta sanaa valitettavaksi. Maksoin siis kympin raejuuston syömisestä :---D Salaattia, raejuustoa ja laittikokista, pitkä katse toiselta puolelta pöytää mutta ei onneksi valitusta.

Pillerit pelastaa mun arkea kun ne vie nälän, tupakka viimeistelee syömättömyyden. Tänään olin ovela ja pilasin nuudeliannokseni tunkemalla siihen runsaasti chiliä ja suolaa, olkoonkin että menee ruokaa hukkaan.

Huomisesta tulee kiireinen päivä, hyvä vaan niin en ehdi syödä.

torstai 19. helmikuuta 2009

oon innoissani!

Eilen päivittelin tuota tavoiteosiota, oon viettänyt taas niin pitkään hiljaiseloa ettei kukaan varmaan enää edes lue tätä. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus tehdä päivittämisestä ainakin suunnilleen jokapäiväistä, oman tavoitteeni saavuttaminenkin on silloin helpompaa kun tulokset on pakko laittaa mustalla valkoiselle oman naaman eteen.

Tavoitteenani olisi siis painaa kuukauden päästä 56 kiloa. Ahdistaa että tuohon kilomäärään päästäkseni pitää laihduttaa, vielä vuosi sitten olisi täytynyt lihottaa 6 kg siihen painoon päästäkseni. Kiroan alimpaan helvettiin runsashormoniset e-pillerit jotka ovat saaneet lihomiseni aikaan.

Eilen innostuin kauppareissulla poikaystävän kanssa, satuin vahingossa kaupan luontaistuotehyllylle ja löysin jotain hassuja kuitupillereitä joiden olisi tarkoitus hillitä ruokahalua. Viikossa täytyy pitää kaksi täysin syömätöntä päivää ja syödä pelkästään niitä nappeja (12 kpl)! Muina päivinä täytyy ottaa 4-6 pilleriä puoli tuntia ennen syömistä joka pienentää ruokahalua. Tänään aloitan mokoman kuurin ja katsotaan kuukauden päästä mitä tuloksia on tapahtunut! Muutenkin olen kehitellyt aika tarkan listan siitä mitä saan syödä ja mitä en, edellisessä postauksessa mainittu laihdutuskeitto on muuten yllättävän hyvää, ja rakastan sitä jo senkin takia että se kuluttaa enemmän kuin antaa.

Löysin eilen jo ihanan mekon minkä aion ostaa sitten kun olen laihtunut sopivasti, sitä odotellessa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

pitkän hiljaiselon jälkeen

Rasvanpolttokeitto
6 sipulia tai 6 keskikokoista purjoa
1-2 purkkia kuorittuja tomaatteja
1 iso keräkaali silputtuna
2 vihreää paprikaa
1 kokonainen varsiselleri
1 lihaliemi- tai muu vähäsuolainen kuutio vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa

Myös pinaattia, naurista tai retikkaa voi lisätä keittoon vaihtelun vuoksi. Ei kuitenkaan lanttua eikä porkkanaa.
Maustaa voi pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa lisätään vain pieni hyppysellinen!
Vihannekset paloitellaan noin liemikuution kokoisiksi palasiksi. Päälle kattilaan kaadetaan niin paljon vettä, että se yltää runsaat pari senttiä vihannesten yli. Keitetään kymmenen minuuttia, ensin kovalla lämmöllä ja sitten vähän aikaa hauduttaen.

Ensimmäinen päivä

  • Vain keittoa, mutta paljon!
  • Yksi hedelmä, ei banaani.
  • Vettä tai sokeroimatonta hedelmämehua.

Toinen päivä

  • Keittoa ja vihreitä vihanneksia (parsakaalia, hapankaalia, kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, mutta ei papuja, herneitä, avokadoa) mielen mukaan.
  • Ei hedelmiä eikä mehuja ollenkaan.
  • Vain vettä.
  • Illalla iso uuniperunan voin(1 tl) kanssa.

Kolmas päivä

  • Keittoa, hedelmiä ja vihanneksia mielen mukaan.
  • Ei perunoita.
  • Paljon vettä. Ei mehuja.
!Tässä vaiheessa olet laihtunut 2-3 kiloa!

Neljäs päivä

  • Keittoa
  • 3 banaania
  • Rasvatonta maitoa tai luonnonjogurttia vaikka kuinka paljon.

Viides päivä

  • Keittoa (ainakin kerran päivässä).
  • 250 - 300 grammaa naudanlihaa ja 6 tuoretta tomaattia.
  • Vettä vähintään 6-8 lasillista kuona-aineiden poistamiseksi. Ne lähtevät liikkeelle tässä vaiheessa.

Kuudes päivä

  • Keittoa (ainakin kerran päivässä).
  • 2-3 pihviä (nautaa, broileria, kanaa, kalkkunaa ilman nahkaa). Vihanneksia.
  • Ei perunoita.
  • Paljon vettä

Seitsemäs päivä

  • Keittoa (ainakin kerran päivässä).
  • Kokojyväriisiä ja vihanneksia.
  • Sokeroimattomia hedelmämehuja.
! Tässä vaiheessa olet laihtunut 5-8 kiloa, jos olet noudattanut sairaaladieettiämme tunnollisesti. Mikäli olet pudottanut kahdeksan kiloa tai yli, lopeta dieetti ainakin kahdeksi päiväksi ennen kuin voit aloittaa alusta!

Sairaaladieetin aikana kokonaan kiellettyjä

  • Leipä
  • Alkoholipitoiset juomat, dieetin jälkeen ei saa juoda alkoholipitoisia juomia 24 tuntiin
  • Kahvi ja tee
  • Juomat, joissa on sokeria, makeutusaineita tai hiilihappoa.

Amerikkalaisissa sairaaloissa esimerkiksi leikkauksen takia tarvittava nopea laihduttamiskeino on osoittautunut lukijoidemmekin keskuudessa todella suosituksi. Se kun vie tehokkaasti nälän ja keitto on helppo valmistaa. Sitä voi tehdä ison kattilallisen, joka riittää vaikka viikoksi ja pakastaa annosrasioihin. Myös työssäkävijöiden on vaivatonta ottaa keitto termosastiassa mukaan evääksi.

Dieetti perustuu jenkkisairaalan ylipainoisille sydänleikkauspotilaille tarkoitettuun ohjeeseen ja siinä on otettu terveysasiat visusti huomioon. Rasvanpolttokeittoon perustuvalla dieetillä kiloja tippuu viidestä kahdeksaan, jos sitä noudatetaan koko ajan huolellisesti. Jos tulosta saadaan reippaasti, eli painosta katoaa lähes kahdeksan kiloa viikossa, on ehdottomasti pidettävä ainakin kahden päivän tauko! Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että ryhdytään taas hulvattomasti mässäilemään rasvaisella ja makealla.

Pienemmillä painonpudotuksilla laihdutusta voi jatkaa kolme viikkoa yhtä soittoa. Keitto on varsinainen taikaruoka: mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän laihtuu.

Sairaaladieetillä on toisellakin tapaa edullinen vaikutus. Se näet puhdistaa elimistöä voimakkaasti. Nestettä kuluu runsaasti ja siksi onkin tärkeää juoda paljon vettä. Nesteensaannin riittävyyteen on kiinnitettävä huomiota varsinkin viidennen dieettipäivän jälkeen kun elimistössä uinailleet kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Ilmiö on samantyyppinen kuin paastotessa.

Dieettimme pohjana on helppotekoinen ja halpa rasva-aineenvaihduntaa kiihdyttävä kasvis- ja vihanneskeitto, jota nautitaan päivittäin - ja useaan kertaankin. Keittoa voi syödä mielensä mukaan aina, kun on nälkä. Viikon loppupuolella rasvanpalamisen päästyä vauhtiin saa jo syödä naudanlihaa tai nahatonta broileria, kanaa tai kalkkunaa. Ja kerran viikossa kalaakin.

maanantai 6. lokakuuta 2008

!!!!!!!!


JES!!! Tänään alle 500 kcal, ja ihan vahtimatta :-----)

Aamulla söin mansikka-appelsiinikeittoa, jossa on vain 15 kcal/100g, jumalan lahja minulle siis. Söin myös raejuustoa suoraan purkista, joka on 60 kcal/100g, ja sitäkin söin vain muutaman lusikallisen. Töissä söin ruisleivän ja kaverillani omenan ja join mukeittain kahvia, mutta... siinä se<3 Tupakkaa on tullut poltettua taasen "muutama", mutta eipä haittaa. Ihana olo, kun kaiken tuon kahvin ja tupakan jälkeen ei tee mieli edes syödä kun vatsassa kiertää :---D ääääeeee oon iloinen!

Nyt on meneillään syvä kriisi pojan kanssa, saas nähdä mitä tästä tulee.

torstai 2. lokakuuta 2008

lohduton lokakuu





Tänään saapui H&M:n syys/talvikuvasto ja olen innoissani! Mikään ei motivoi mua laihduttamaan enempää, kuin (mahdolliset) uudet vaatteet joissa näyttäisi hyvältä kun olisi hoikka.

Tänään söin taas tomaattikeittoa, tosin se oli jotain ihan oikeaa pussikeittoa, eikä vaan mun murskasoppaa (joka muuten maistuu paremmalta :-D)! Iltapäivällä Poika kuitenkin vei mut kahville, käski istumaan pöytään, ja toi mun eteen ison kaakaon. Ja kyllä, siinä oli kermavaahtoa........ join siitä puolet ja loput juotin Pojalle, sitten kävin vielä tilaamassa vihreän teen. Kävelin kaupungilla kuluttaakseni vähän ja katsellakseni kauppoja, kotiin päästyäni piti lähteä lenkille mutta sade lannisti mut. Sen sijaan kävin kävelyllä ja tupakalla, eikä kyllä sen jälkeen kovasti tehnyt mieli ruokaa :--)

Törmäsin entiseen poikaystävään Sokoksella ja se aiheutti myllerrystä päässä, hän kun sattui olemaan se
ensirakkaus jonka kohdalla (hävettää myöntää...) vanha suola aina pikkuisen janottaa. Varsinkin silloin jos on sattunut kinastelemaan Pojan kanssa, ihan niinkuin tänään kävi. Heh heh. No, tilanteesta selvittiin coolisti, onneksi!

Mua ahdistaa mun reiteni, alavatsani, käsivarteni, kaikki, haluan pois tän ällöttävän ylimääräisen painon musta. Onneksi edessä on kuntoiluviikonloppu. Huomenna töissä tomaattikeittolinja jatkuu, hitaasti mutta varmasti aion tavoittaa unelmieni vartalon.